The Beginning 12 kg


Kuvaus

ESSENTIAL the BEGINNING on viljaton penturuoka, joka on kehitetty erityisesti pennuille ja nuorille koirille, joiden aikuispaino on alle 15 kg. Penturuokaa suositellaan syötäväksi 10-12 kuukauden ikään asti, jonka jälkeen on hyvä siirtyä sarjan aikuisaterioihin. The BEGINNING-ruokaa suositellaan myös pennuille, joiden aikuispaino on yli 15 kg, alkaen 3 viikon iästä 8 viikkoon asti, jonka jälkeen siirtyminen the BEGINNING Large Breed-ruokaan. Pennuille voi tarjota aterian aluksi vedellä pehmennettynä. Ruoka soveltuu myös emäkoiralle, kunnes pennut ovat noin 6-8- viikkoisia sekä tiineenä olevalle lisäenergian lähteenä. Pentuateria on valmistettu tuoreesta, vapaana laiduntaneesta Gressinghamin ankasta ja vapaana kasvaneesta Ross&Cobb-kanasta.


Aterioiden raaka-aineena käytetään vain vapaana laiduntaneita ja kasvaneita brittiläisiä eläimiä. Jokaisen raaka-aineen alkuperä tunnetaan ja raaka-aineet ovat paitsi ihmisravinnoksi kelpaavia myös täysin jäljitettävissä. ESSENTIAL on eettisempi valinta, raaka-aineet tulevat Iso-Britannian puhtaalta maaseudulta, ESSENTIAL-keittiön lähettyviltä, vastuullisilta tuottajilta. ESSENTIAL-ateriat valmistetaan brittiläisistä raaka-aineista Keski-Englannissa. ESSENTIAL-aterioissa on säilytetty raaka-aineiden ravintoarvot. Ateriat kypsennetään hellävaraisesti vain 90 asteessa. Runsaiden tuoreiden raaka-aineiden vuoksi myös ruoan maistuvuus on todistetusti jopa 11-kertaa parempi kuin vain kuivattua raaka-aineita sisältävissä koiranruoissa. Siksi ESSENTIAL maistuu myös monelle tarkkamakuiselle koiralle. ESSENTIAL-ateriat ovat hurjan lihaisia – kiloon valmista ruokaa käytetään 1,5 kg tuoretta lihaa, eli yli tuplasti enemmän kuin tavalliseen koiranruokaan. Huomaathan, että aterioissa käytetään vain tuoretta ja kuivattua lihaa, ei koskaan lihajauhoja, eikä teurasjätettä. Runsaan lihapitoisuuden lisäksi, ESSENTIAL-ateriat sisältävät matalan glykeemisen kuorman kasviksia, jotka parantavat koiran verensokeritasapainoa. Viljat, soija ja riisi on jätetty kokonaan pois* (*pl. BALANCE-erityisruoka, joka sisältää hellävaraista kauraa ja helposti sulavaa riisiä). ESSENTIAL-ateriat noudattavat BOF (Behavioural Optimised Food)-periaatetta, pitäen koirasi verensokeritasapainon tasaisena aterioiden välillä ja taaten koirallesi tasapainoisempaa käyttäytymistä.


SISÄLTÖ: Tuore kana ja ankka, kuivattu kana ja ankka, bataatti, kanan rasva, herne, tuore lohi ja taimen, tuore kokonainen kananmuna, pellavansiemen, peruna, maksaliemi, sinimailanen, vitamiinit, mineraalit, mannanoligosakkaridit (MOS), frukto-oligosakkaridit (FOS), glukosamiini *, kondroitiini *, MSM * (*luonnollisista lähteistä), karpalo, acai-marja, mustikka, mulberry-marja, omena, tomaatti, appelsiini, päärynä, porkkana, pinaatti, kukkakaali, merilevä, kehäkukka, ginseng, vihreä tee, inkivääri Proteiini 34%, Rasva 22%, Mineraalit 8%, Vesi 8,5%, Kuitu 3%, Omega6 3,6%, Omega3 1,7 %, Kalsium 1,6%, Fosfori 1,3%, Glukosamiini 0,09%, Kondroitiini 0,07%. Lisäksi per kg: A-vitamiini 15.000IU/kg, D3-vitamiini 2.000IU/kg, Tauriini 1.500mg/kg, Rauta 333mg/kg, Mangaani 233mg/kg, Sinkki 233mg/kg, Kupari 15mg/kg, Jodi 1.6mg/kg, Seleeni 0.67mg/kg. 3920kcal/kg. Sisältää luontaisia säilöntäaineita ja luontaisia antioksidantteja.